24 Elo

Jäsentiedote 3/2022

AHOKYLÄN ERÄ RY                                                                              JÄSENTIEDOTE  3 / 2022

  

HYVÄT METSÄSTÄJÄT

 

Kesä on kääntymässä syksyksi ja metsästyskausi alkamassa. Alkavan metsästyskauden asioista päätettiin seuran kesäkokouksessa, joka pidettiin 14.8 Metsästysmajalla. Kokouksen tärkeimmät päätökset on koottu tähän tiedotteeseen. Nämä päätökset on seuran jokaisen jäsenen tiedettävä, jotta metsästys sujuu hyvin.

 

1. JÄSENTEN JA HEIDÄN VIERAIDENSA OIKEUDESTA METSÄSTÄÄ SEURAN VUOKRAAMILLA MAILLA

 

Kesäkokous päätti: METSON, TEEREN JA PYYN metsästysaika Ahokylän Erän vuokraamilla mailla on ASETUKSEN MUKAINEN. Metsästysasetus annetaan elokuun loppupuolella. Vahvistetut metsästysajat löytyvät www.riista.fi sivuilta.

Metsähanhi ja merihanhi ovat rauhoitettu Pyhännän alueella. JÄNISTÄ SAA METSÄSTÄÄ asetuksen mukaisesti eli 1.9-28.2. Samoin muiden riistaeläinten metsästysajat ovat asetuksen mukaiset.

Kesäkokous piti saaliskiintiön ennallaan: Yksi (1) metsolintu, kuusi (6) teertä ja 4 pyytä yhtä metsästäjää kohden. Kanalintukanta on pysynyt hyvänä, muistetaan kuitenkin MALTTI LINTUJAHDISSA!

Majavaa saa jokainen jäsen metsästää ilman rajoitusta seuran vuokraamilla alueilla. METSÄKAURIIN metsästys on kielletty seuran vuokraamilla alueilla.

Vieraiden metsästysluvan hinta on LINNUNMETSÄSTYSKAUDELLA 20 €/vrk.  Linnunmetsästyskauden jälkeen vierasluvan hinta on 10 € /vrk.  Koko loppukauden kestävän ”jänisluvan” hinta on 40 €.

Vieraslupa maksetaan suoraan seuran tilille, FI68 5373 0240 0027 64. Maksuun aina merkintä, mille päivälle lupa on maksettu. Tulostettu kuitti tai mobiilivarmenne esitettävä tarvittaessa metsällä. Vieraiden saaliskiintiö on tänä syksynä kaksi (2) teertä ja 1 pyy/vrk.

MUISTATHAN, ETTÄ VIERAIDEN MUKANA METSÄLLÄ EI TARVITSE OLLA SEURAN JÄSENTÄ VAAN VIERAAT VOIVAT METSÄSTÄÄ MYÖS KESKENÄÄN!

RAUTA-, TERÄS-, ja VOLFRAMIHAULIEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY AHOKYLÄN ERÄN ALUELLA!

 

2. LUVATTOMAT ALUEET JA PIENRIISTAN METSÄSTYSALUE

 

ERILLISTÄ PIENRIISTAN RAUHOITUSALUETTA EI OLE, mutta metsästys on kokonaan kielletty Raili Kumpulaisen, Arto Rädyn, Urho Hyvösen, Eino A. Piipon, Pirkko Koivuhuhdan, Väinö Leiviskän prk:n, Reino Komulaisen ja Veikko Hyvösen prk:n mailla. Pienriistan metsästys on kielletty Sakari Piipon, Tuula Honkalan ja Forestor Oy:n omistamilla mailla sekä Taisto Komulaisen Saunavainio-kiinteistöllä (Kosteikko), Metsäyhtymä Jahtitoverit- kiinteistöllä Petäjäniementien varressa (Kosteikko) ja Markku Partasen Mattila-kiinteistöllä Ojanevan alueella (Kosteikko). Kartta Ahokylän Erän metsästysalueesta on seuran kotisivuilla sekä metsästysmajalla ja lahtivajalla.

 

3. METSÄSTYSMAJAN KÄYTTÖ JA VUOKRAUS

 

Metsästysmajan vuokrauksesta vastaa seura itse. Majan vuokrauksen yhdyshenkilönä toimii Taisto Komulainen. Metsästysmajaa voivat jäsenet käyttää silloin, kun sitä ei ole vuokrattu vieraille. Vuokraustilanteesta voi kysyä Taistolta, p. 040-5259131 tai Raimolta, p. 050-4955977 tai katsoa Ahokylän Erän kotisivuilta,  www.ahokylanera.fi. MAJAN KÄYTTÄJÄT, SIIVOTKAA JÄLKENNE.

Savikiekkojen ampujat: Varmistakaa ennen ampumaan menoa, onko majalla vuokralaisia, ettei tule hankalia tilanteita!

 

4. MUUT ASIAT

 

Kesäkokouksessa päätettiin, että lahtivajan kodan korjaustyöt aloitetaan mahdollisimman nopeasti. Talkoot aloitettiin tällä viikolla ja ilmoittelemme jatkosta sähköpostilla sekä kotisivuilla.

Hirvilupien määrä kasvaa jonkin verran viime syksystä. Hirvilupamaksu on tänä syksynä 150 € lihaosuudella mukana olevilta ja 40 € ilman lihaosuutta olevilta. Hirvilupamaksut maksetaan 9.9.2022 mennessä Ahokylän Erän tilille, tilinumero   FI68 5373 0240 0027 64.

Hirvimiesten talkoot Lahtivajalla 10.9.2022 klo 12.00-14.00 ja välittömästi talkoiden jälkeen Hirvikokous 10.9 klo. 14.00 Lahtivajalla. Suorittakaa hirvenammuntakoe kokoukseen mennessä.

Nuolukiviä on lahtivajalla nahkakatoksessa. Sieltä niitä voi hakea ja viedä maastoon.

Riistakolmiolaskenta suoritettiin 30.7.2022. Kiitokset kaikille laskentaan osallistujille.

 

MUISTA MAKSAA JÄSENMAKSUSI ENNEN METSÄSTYSKAUTTA !

 

ANTOISAA METSÄSTYSKAUTTA KAIKILLE!  

JOHTOKUNTA